maanantai 12. syyskuuta 2011

Just pretend you've got cheekbones

Siinäpä Syysskabojen huonoin rata ja pari hyllyrataa piirinmestaruuksista.

Tämä blogi taitaa nyt hetkeksi mennä tauolle. Palaamme sitten kun saan jotain tolkkua tähän touhuuni. Olisi ihan reilua antaa Kirvan joskus onnistua.

PS. Videon vika rata, ihan läskiksihän se meni, mutta hauska nähdä miten Kirva tykkää kovastakin sateesta.

PPS. Nyt se on muuten koettu, ekat kisaradat kuusvitosilla. Kammottavaa.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Can you believe we're flying on homemade pillow wings?

Olipa päivä.
Syysskabojen ensimmäinen rata oli fiasko. Lähdin jotenkin todella sekavalla olotilalla radalla, älytöntä että annoin ympäristön vaikuttaa noin paljon. Tai ainakin koin että häiriintynyt olotilani johtui osaksi kiireestä hakea koira kaukaa autosta ja odottaa radalle pääsyä varsin ahtaalla. Mutta nuo elementithän ovat vallan loistavaa treeniä, joten ärsyttänyt ei kyllä yhtään.
Se mikä ärsytti oli irtoamattomuus nelosputkelle. Tai vaihtoehtoisesti se etten mennyt kolmosputken päähän ottamaan vastaan. Oli taas todella kurja olo radan jälkeen, niin kokonaisvaltaista nihkeyttä koko puuha. Sataakin alkoi aika kovaa ja olin unohtanut takin kotiin, menin istumaan autoon ja teki mieli lähteä kotimatkalle.

No, jotenkin sitten sain tunnelmaa nostettua toiselle radalle, ja sieltähän tuli nolla! Ihan ok suoritus, tai ei ainakaan missään nimessä tuntunut niin huonolta mitä kello näytti. Sija 5.

Hyppärille en suinkaan lähtenyt tupla tavoitteenani, mikä oli ehkä ihan hyvä juttu kun radalla oli paljon meille vaikeita juttuja. Eli pituudelle lähettäminen (Kirva ei ollenkaan laske pituutta samanlaiseksi esteeksi kuin esim. hyppyjä, tämä on treenin alla!), okseri, välistäveto muurille ynnä muuta.
Mutta ihan näpsäkkä suoritus tehtiin. Noiden muutamien vaikeiden kohtien lisäksi rata oli aika nopea ja suora profiililtaan, ja olen kyllä ihan tietoinen että sellaiset meitä harvoin suosivat. Siispä olinkin hyvin tyytyväinen tämän radan nollaan ja sijaan viisi. Tämähän tarkoitti sitten sitä tuplaakin! Tai kai se nyt on tupla vaikka radat olivat A ja C? Peräkkäin ne kuitenkin kisattiin.

+ei rimoja
+muuri, okseri ja pituus onnistuivat x monta
+hyppärillä jyrkähkö avokulma kepeille, josta itse piti vielä jatkaa toiselle puolelle, ei epäröintiä
+vallan mainiot lähdöt
-ekan radan kaltaisia kokemuksia ei tarvitsisi enää tulla

Tuo viimeinen rata oli kyllä hyvin miellyttävä kokemus. Normaalisti vaan ihmettelen että ollaanko me nyt oikeasti näin huonoja, mutta tuon radan jälkeen jäi sellainen kehittävä hyvin-meni-ja-vieläkin-voidaan-paremmin-tehdä-olo. Se samanlainen olo mikä tulee useimmiten treeneissä. Harjoitellessa on lähes poikkeuksetta hauskaa, mutta kisoissa viime aikoina ei aina ole ollut. Aamulla olinkin vähän huolestunut kuin tunnuin odottavan melkeen innokkaammin maanantain treenejä kuin kisoja. Mutta nyt kyllä odotan innolla huomista kisapäivää, kuten kuuluukin.
Aina minä nautin siitä että saan mennä Kirvan kanssa radalle, mutta liian usein jotkut typerät möröt koittavat sitä häiritä. Kyllä siellä pohjalla kuitenkin aina on se ilo ja kiitollisuus siitä että saan tehdä pienen ja taitavan kroatipoikani kanssa.

Jonkun radan jälkeen jäähdyttelylenkillä eräs lenkkeilevä herrasmies koki tarpeelliseksi keskeyttää juoksunsa ja tulla kertomaan että "meillä Kannelmäessä pidetään koirat kytkettyinä". Hän oli oikein asiallinen ja miellyttävä, ja pistikin vähän miettimään. Yleensä inhoan ihmisiä jotka kokevat voivansa ottaa omia oikeuksia, esim. pysäköidessä tms. Silti näköjään harrastan samaa asiaa kiinnipitosäännön kanssa. No en toki missään metsässä pitäisi kytkettynä, mutta tuolla verrattain vilkasliikenteisillä paikoilla se voisi olla ehkä ihan asiallista, vaikka Kirva ei kyllä tuohonkaan lenkkeilijään kiinnittänyt millin vertaa huomiota.Typerä sääntö, mutta noudatettavaksihan se on tehty...
Toinen seikka mikä tuosta tapauksesta tuli mieleeni oli palautteen antamisen taito. Juuri maanantaina metsässä kohtasin jonkun sienestävän mummelin joka todella vihaiseen sävyyn marmatti ja huuteli ottamaan ne rakit kiinni. Ne rakit kulkivat aika kaukana hänestä, polkua pitkin eteenpäin. Tuollaisella käytöksellä hän ei saanut aikaiseksi mitään muuta kuin tuohtuneen mielialan meille molemmille. Olen kerran aikaisemminkin törmännyt tuohon luultavasti samaan naiseen samaisessa metsässä, ja jo silloin hän mainitsi jotain poliiseista. Näissä tilanteissa ei siis pojat olleet todellakaan käyneet hänen luonaan tai muuta vastaavaa, taisipa Safi olla vielä remmissäkin kun lähestyttiin polun loppua ja tien alkua.