How are things on the west coast?

Viimeviikkoiselta lenkiltä Marin ja cockeripoikien kanssa, Marin ottama kuva

No ainakin west coast kids are fine, se tuli todettua pariinkin otteeseen.
Juhannusta vietettiin taas tietenkin kisoissa. Perjantaina kisattiin vain yksi startti, toisella olisi ollut okseri ja haluttiin päästä jo Paimioon lenkkeilemään. Siinä yhdessä startissa ei ollut okseria, mutta rimat olivat 65cm. Vaan yksikään ei tippunut! Toki sitten sähläsin siellä ihan urakalla muuta ettei vaan olisi liian hyvä fiilis jäänyt. Mutta Kipe hoiti osuutensa rehdisti. Sitten tosiaan lähdettiin Paimioon nautiskelemaan ja uiskentelemaan. Tänä vuonna majoittauduttiin ihan Turun ytimessä, joten lenkin jälkeen hiekkaiset koirat hyljättiin hotellille ja lähdettiin ilman niitä tutkailemaan juhannusmenoja.

Sunnuntaina kilpailtiinkin sitten ihan molemmat startit. Ekalla tuli yksi rima.
Tokalla Kirva hyppäsi pudottamatta maksimikorkuisen okserin!!! Pari huutomerkkiä lisää vielä!!!!
Ihan sen verran pitää kyllä vielä paljastaa että kompensaationa oli sitten lähdöstä varastus (palautin), tokan riman alitus, neljännen tiputus, aalta valahdus, ja puomilta varastus (palautin). Että mikä nyt sitten vaakakupissa kelläkin painaa... Mutta iloitaan nyt siitä okserista sitten!

You could've said something nice about my profiteroles

Onpas mukamas ollut tässä taas haipakkaa. Wickyn pariviikkoinen hoitojakso meni mukavasti, vaikka juoksutkin siinä alkoivat. Käytiin muutaman kerran treenaamassa kolmestaan Wickyn ja Kirvan kanssa, Kirvalla ohjelma hyvin hyppypainotteista (etenkin okseri!) ja Wickyn kanssa tehtiin kaikkea sekalaista. Aika paljon käytin koiria myös uimassa, Wicky oli oikea uimamaisteri, Kirva kehittyvä oppipoika ja Safi ansioitunut kahlailija. Wicky on kyllä ehdottomasti tervetullut hoitoon uudemmankin kerran.

Viikko ennen sm-kilpailuja oli muutenkin aika treenintäyteinen, tosiaan nuo parit treenit Wickyn ja Kirvan kanssa, lisäksi kahdet treenit Rikin kanssa ja yhdet sekä Keiran että Ficon kera. Siinäpä agilityä kerrakseen!

Perjantai
Perjantaina kisasin molemmat startit Ficon ja Keiran kanssa. Keiran kanssa nämä olivat ensimmäiset yhteiset startit, ja olikin hyvä päästä ottamaan vähän tuntumaa ennen joukkuestarttia.
Aloitettiin agilityradalla, jossa Keira teki ihan hyvän nollan. Tällä kertaa se riitti niinkin hienoon sijoitukseen kuin 4/85 ja ensimmäiseen sertiin, aikamoista! Ficon kanssa rata oli oikein hyvä myös, mutta sain sen ensin väärälle puolelle keppejä ja sitten lopussa tuli yksi ylimääräinen hyppy. Mutta johan huomasi että ei ole tuplanollapaineita, meno oli parempaa kuin aikoihin

Hyppärillä hyllytin molemmat koirat, Keiran pariinkin otteeseen ja Ficon yhdellä hypyllä. Mutta oikein hyvä fiilis jäi lauantaista joukkuekisaa varten.

Kuva: Tytti Käyhkö

Lauantai
Fico hoiti ensimmäisen koiran osuuden meidän kolmihenkisessä KOOHO-joukkueessa erinomaisesti ja saimme radalta ihan kelvollisen nollan. Keira oli tokana, mutta sen kanssa valitettavasti hylkäsimme sitten koko joukkueen kun se tulikin putkesta ulos ja ehti osua a-esteeseen. Ankkuri-Wimmalle ei jäänyt siis juurikaan paineita, ja he olivat iltapäivästä saaneet vitosen omaksi tuloksekseen.

Iltapäivällä kävin vielä treenaamassa hallilla Kirvan kanssa, ihan pikkuiset viimeistelyt ennen sunnuntaita. Yksikään 65cm rima ei tippunut ja meno tuntui melkoisen kivalta.

Kuva: Tytti Käyhkö

Sunnuntai
Koikkereitten kanssa oltiin kilpailtu hyvällä mielellä koko alkuviikonloppu, mutta sunnuntai olikin sitten oikea pettymysten päivä. Rata ei ollut mitenkään mahdoton, okseri toki ällötti mutta itse rataprofiilissa ei ollut meille mitään kummallista.
No, teimme sitten yhden surkeimmista suorituksistamme ikinä, en saanut missään vaiheessa rataan enkä koiraan mitään otetta ja emme menneet varmaan kahta estettä peräkkäin oikein. Olin mielestäni valmistellut itseäni ihan hyvin tähän kisaan, ja olisin ollut tyytyväinen mihin vaan suht säädylliseen suoritukseen vaikka nollaa ei olisikaan tehty. Mutta sitten tulee tälläinen räpellys, joka vetää maton ihan kokonaan jalkojen alta. Vaikka kuinka yritän pohtia niin en oikeastaan keksi ainoatakaan hyvää asiaa suorituksestamme, ja suorastaan hävettää että voimme tehdä jotain niin surkeaa. Minulla oli ihan karsea olo radan jälkeen, en voinut muuta kuin itkeä ja jäähdyttelyn jälkeen mennä vielä vähän lisää pillittämään autoon. En oikeasti vieläkään käsitä miten siitä tuli noin totaalinen floppi. Hyvä kun pystyn vieläkään miettimään koko pahuksen rataa.
Että niin, sellaiset sm-kilpailut tänä vuonna. Kiitos Outille ja Annelle että sain olla mukana myös Keiran ja Ficon kanssa ja siten kokea edes jotakin onnistumisen tunteita!

Illalla käytiin vielä Merin kanssa ottamassa palauttavat treenit, jotka (onneksi!) menivät ihan loistavasti.

To fall is connected to try

Kylläpä oli järkevä otsikko. Mutta ei sitä ole mistään mietelausekirjastosta etsitty vaan ihan tän hetken kuumimmasta lurituksesta!

Fall-osiosta (tai pikemminkin fail) vastasivat lauantain kisoissa Kirva ja Riki. Maksikolmosten hypyt olivat kuudessaviidessä ja näyttivät ällöttäviltä. Ja okseri oli ainakin kilometrin pituinen. Kirva hyppäsi kaksi ekaa hyppyä, piti ne ylhäällä ja sen jälkeen siitä oikein näki kun se lannistui tajutessaan hyppyjen raskauden ja korkeuden. Kaksi seuraavaa rimaa tulikin näpsäkästi alas ja loppuradallakin vielä pari lisää. Ja okserista ei arvatenkaan selvitty. Olin ihan todella surkeana ratamme jälkeen. Ei niinkään siksi että rimoja tippuu, vaan siksi että Kirva oikeasti ei tykkää noista kuusvitosista yhtään. Ei se niitä sen takia tiputa että se niin vauhdilla menisi ja roiskisi, vaan ihan siksi että ne on oikeasti aika paljon vaadittu siltä. Ja onhan ne myös minulle iso juttu, koska eihän tässä periaatteessa pitäisi olla mitään syytä miksi Kirva ei niistä pääsisi kunnialla yli. Se on terve, se on motivoitunut ja sen pitäisi olla ihan hyvässä fyysisessä kunnossa.

Rikikin näytti että ei ole mikään kone, vaikka tähän asti olen sitä aika lailla sellaisena pitänyt. Sen kanssa ei ole ikinä pitänyt miettiä mitään vireasioita tai että kiinnostaisiko sitä joku muu asia kun harjoitus jota olemme tekemässä. No, lauantaina ei Rikistä ollut agilityn tekijäksi. Jo lähdössä se oli kuulemma heti alkanut kuikuilemaan jonnekin muualle, ja kun kutsuin sen niin se lähti haahuillen tulemaan ensimmäisen hypyn ohi. Koitettiin siinä jatkaa, mutta tosi omituista se kyllä oli. Kontaktit oli surkeat, ja kepeille mennessä Riki päättikin alkaa lähinnä nuuskimaan niitä kepukoita. Se rata jäi meiltä sitten siihen. Aika käsittämätöntä, mutta jää toivottavasti ainutkertaiseksi tapaukseksi.

Wickyn kanssa saatiin myös hylky, mutta sen radasta ei jäänyt millään tavalla kämäset tunnelmat. Wicky lähtee puomilta vähän liukkaammin kuin Kirva, niin en sitten osannut ohjata sen jälkeisiä hyppyjä vaikka suorassa olivatkin. Mutta muuten hyvä!

Päivän parhaasta suorituksesta vastasi Jatta-cardigan, jonka kanssa kilpailin sen ihkaensimmäisen startin. Jatalla tuli vähän ongelmia uudenlaisella aalla ja sen yli kampeamisessa kesti aika kauan. Muuten työskentely oli oikein luotettavaa ja varmaa, tulos oli neljä ja jotakin. Hieno pieni corgi-koira!

Lollipops are underrated, so cheap yet so satisfying!

No onpas näköjään ollut ihan tavattoman vaikeaa tämä kirjoittelu taas. Harmi, meni nimittäin hyvät hehkutusmahdollisuudet vähän niin kuin hukkaan. Tai voinhan minä tuota valioitumista vieläkin iloita, ei se mikään pikku juttu minulle ole! Ensimmäinen oma koirani joka agilityssä valioitui. Olin kasannut itselleni jotain typeriä paineita että olisi kiva saada Kirva valioksi ennen kuin se täyttää neljä. No synttärit tuli ja meni ja aika pian sen jälkeen sitten se sertikin sieltä tuli.

Kurajalat

Valiokoira menestyi myös merkittävän hienosti näyttelyssä. Haminan KV-näyttely oli vuoden ensimmäinen kehäkiertelymme, ja Kirva teki historiaa sijoittumalla ryhmässäkin. Neljäs sija isossa ykkösryhmässä inttinäyttelyssä ei ollut ollenkaan hullumpi juttu. Safikin oli Haminassa, mutta kiersi kehää kuin satavuotias muuli. Safi oli kuitenkin ROP-veteraani. Välittömästi kehän jälkeen Sapulta tippui ikää aika huimasti kun pääsi Kirvan kanssa irroittelemaan... Ei taida ihan Safin juttu enää olla nuo näyttelyt!

Mitäs muuta? Kisattu ja treenattu ollaan. Kirvalla on tässä ollut vähän kevyempi kausi menossa, mutta ei nyt mitään totaalista hiljaiseloa kuitenkaan. Yksi tyyppi, kellä ei todellakaan ole ollut kevyt kausi menossa on Fico! Nollien keruu aloitettiin myöhään, mutta sen piti olla ihan helppo nakki. No eipä ollut, pari rimaa ja muutama muu pieni juttu torpedoivat kerta toisensa jälkeen meidän tuplanollamme. Niinhän siinä sitten kävi että eilen, viimeisenä ilmoittautumispäivänä en saanut Ficon lomaketta Kirkkonummen suuntaan lähettää. Mutta surutyö on nyt tehty, samoin kuin sotasuunnitelma ensi vuodelle. Tänä vuonna nautitaan perjantaina isojen kisojen tunnelmasta ja lauantaina olemme uuden edustusseurani (KOOHO) joukkueessa. Starttaanpa joukkueessa myös erään mustan hevosen kanssa! Kirva kilpailee Kirkkonummella vain sunnuntaina.

Ai niin! Yksi kevään hienoimmista jutuista on ehdottomasti se, että Kirva oppi vihdoin uimaan. Vesi on aina ollut sille rakas elementti, mutta uimataito on ollut lähes olematon. Kovasti on aina yritystä riittänyt mutta eihän siitä räpiköintiä kummempaa ole tullut. Meri sai meidät pakotettua Helsinkiin uimakouluun, ja kyllä kannatti. Olin aika skeptinen asian suhteen, ei sitä ennenkään ollut liiveistä ja uittajasta ollut apua, mutta nytpä oli. Ekalla uintikerralla Kirvaa ei laskettu yksin yhtään menemään, mutta toisella kerralla saatoin jo heitellä lelua altaan toiseen päähän ja Kirva haki sen suhteellisen tyylikkäästi uiskennellen. Nyt sopii vaan toivoa että taito löytyy ja pysyy tulevaisuudessakin.

Matkalla Suomenlinnaan retkelle

Varsin innoissani odottelemme kesän rientoja. Laitoinkin tuohon sivuun meidän alustavaa kalenteria, ja mukavalta näyttää! Tänään tulee Wicky pariksi viikoksi kesäleirille meidän luo, oikein hauskaa saada toinen belgi taloon. Kivaa se on myös Safista, veikkaisin!